lauantai 19. syyskuuta 2009

Kasari-Rykiel

Olin taas tänä aamuna Valtterissa kirppiskierroksella, mutta vähän epäilen, ettei muita juurikaan kiinnosta urheiluvaatelöytöni ja se yksi pitkään vaatekaapista puuttunut musta pitkähihainen tunika, jonka tänään vihdoin löysin. Törmäsin kierroksella kummitätiin ja pikkuserkkuun, jonka kanssa olin koko lapsuuden kirjeenvaihdossa. Kirpparit on arvaamattomia paikkoja, oon törmännyt siellä niin monesti yllättäviin tuttuihin, joiden en ole tiennyt olevan laisinkaan kiinnostunut kirppisideasta.

No mutta siis asiaan. Niiden urheilurytkyjen sijaan esittelen ranskalaisen suunnittelijan, Sonia Rykielin hiilenmustan collegepaidan, joka myyjän mukaan on ehtaa kasaria. Wikipedia kertoo, että Sonia Rykiel oli ensimmäinen suunnittelija, joka jätti vaatteiden saumat vaatteen ulkopuolelle näkyviin ja joka painatti kirjoitusta puseroihin. Omassa löydössäni ovat kummatkin elementit olemassa: ihastuttava kiiltävillä pikkukivillä painettu tekstikirjoitus ja vaatteen ulkopuolella olevat sivu- ja hihasaumat. Tykästyin myös collegepuseron väljään malliin, joka kuitenkin istuu kivasti eikä näytä säkiltä vain juuri ja juuri navan peittävän pituuden ansiosta. Myös materiaalin pehmeys ja kulumattomuus tekivät vaikutuksen.

Pusero tarttui mukaani jo viime lauantaina Valtterissa. Maksoin siitä 10€. Tarkoitus oli esitellä pusero jo aikaisemmin viikolla, mutta yllättäen kuluva viikko on ollutkin todella raskas.

Työharjoittelun alkaminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja uudessa työyhteisössä oman paikan etsiminen on verottanut voimia ja olen iltaisin kyennyt lähinnä makaamaan sohvalla ja kiukuttelemaan väsymystäni. Viimeinen niitti jo muutenkin raskaaseen viikkoon oli eilinen hätä, suru, shokki ja paniikki, kun luulin joutuvani saattelemaan maailman rakkaimman koiran, jonka kanssa olen kasvanut, viimeiseen uneen. Eläinlääkäri totesi lemmikkimme sairastavan kuitenkin "vain" vestibulaarioireyhtymää, joka on melko tyypillinen vanhojen koirien sairaus ja paranemisennuste erittäin hyvä. Nyt rakas toipuu jo onneksi.

4 kommenttia:

nei kirjoitti...

Toipumista hauvalle!

Janita kirjoitti...

Kiitos nei! :)

Henna kirjoitti...

Hieno college. Ja onneksi hauveli toipuu, eikä ollut vielä mitään sen vakavampaa! Jaksamista myös työhön ja toivottavasti ehdit myös päivitellä blogia :)

Janita kirjoitti...

Sunshe, kiitos kommentistasi! Yritän ehtiä myös päivittelemään blogia kiireideni keskellä. Tällä hetkellä perhanan opinnäytetyö häiritsee hyvin paljon bloggaamistani.

 
>