keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Vaatteidenvaihtotapahtuman anti

Viime viikkoisen Älä osta mitään -päivän vietto päättyi eilen vaatteidenvaihtotapahtumaan, joka oli järjestetty kiitokseksi kaikilla ÄOM-päivän toteuttamiseen jollain tavalla osallistuneille. Itsehän kirjoitin omien kulutustottumusteni kehittymisestä ja kiitokseksi siitä, sain kutsun tapahtumaan, jonka Green Fashion Freak -blogin Nei, Shop with Care -blogin Karita ja Luonto-Liitto olivat järjestäneet. Tapahtuma oli mun mielestä tosi mukava ja kiitokset siitä vielä järjestäjille!

Vaatteidenvaihtotapahtuma toimi yksinkertaisella vaihtokauppaperiaatteella. Vien tapahtumaan jotain itselleni tarpeetonta ja löydän kenties jotain ihanampaa tilalle. Itse kiireessä keräsin viemisiksi vaatekaapista pari viime aikoina olemattomalle käytölle jäänyttä vyötä, paitaa ja mekon. Vaihdossa löysin itselleni pidemmänmallisen valkoisen kauluspaidan/tunikan, jollaista olenkin etsinyt jo pidemmän aikaa. Paidassa on hyvä leikkaus, minkä vuoksi se ei päälle puettuna luo samanlaisia raskausviikkomielikuvia kuin aiemmin sovittamani kauluspaitatunikat. Alkuun pidin paidan miinuksena avoimeksi jäävää helmaa ja vain puoleen väliin yltävää napitusta. Nappilistan täydentää kuitenkin helmaan asti yltäväksi pienellä vaivalla. Ja nyt oikeastaan olenkin jo vähän ihastunut tohon avoimeen helmaan enkä olekaan enää niin varma parin napin lisäämisestä puseroon.




5 kommenttia:

VILMURIbyvilmawallinmaa kirjoitti...

Hei ompa kiva nähdä että löysit tämän puseron, toin sen nimittäin paikalle :) toivottavasti tulee käyttöön nyt, kun on seissyt kaapissa niin kaun tyhjän panttina.
tuli hyvä mieli tästä!
terkuin neiti paperinukke, se pöllömekkoinen tyttö pitkillä rastoilla :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva blogi, on tosi kiva lukea kirpparilöydöistä ja kulutuskriittisestä ajattelusta :). Tässä muutama asia, jotka ovat auttaneet minua pohtimaan omaa kulutustani.

Löysin oman kulutuskriittisyyteni pitkän etsimisen myötä, siihen vaikuttivat se, että aloin tosissani seuraamaan kansainvälisiä uutiskanavia (kiitos Welhon paketit, voin suositella ;)) ja tiedostamaan, että länsimainen elämäntyyli kuuluu murto-osalle maailman ihmisistä ja köyhyys ja lukemattomat sosiaaliset ongelmat on suurimman osan arkea.

Ilmastonmuutos on asia, jota ei voi sivuuttaa ja harva riepu kaupan henkarilla on sen arvoinen. (Mietin näitä toki muussakin kulutuksessa). Lisäksi aloin pitää vaate- ja kosmetiikkaostopäiväkirjaa ja nykyään tuntuu tosi hyvältä kirjata kuu ilman mitään ostoja. Näin ei toki mene aina, ostan kyllä joskus kirpparilta, tykkään kierrellä, penkoa ja tehdä löytöjä.

Lisäksi aloin myymään vanhat virheostokseni ullakolta nettihuutokaupassa, ja se auttaa tiedostamaan, että jälkimarkkinat kaiken maailman rievuille eivät ole kuitenkaan kummoset, eli lohduttautua ei kannata dumppaamalla läjä vaatetta kierrätyksen nimissä vaikkapa Fidalle/Uffille. Yksi vierailu siellä ja käsittää sen hylätyn vaatepaljouden, se avaa kyllä silmät.

Myös itsetutkiskelu jossain muodossa kannattaa. Määrittääkö tosiaan vaatteet sen kuka olen? Yritänkö tukahduttaa jonkun muun asian tuomaa ahdistusta shoppailemalla? Paremmin voi jos ne asiat käsittelee muuten :)

Uutiset ja dokumentit siitä miten upeat lajit kuolevat sukupuuttoon ihmisen tuhotessa elinympäristön tai miten sulava napajää katoaa jääkarhujen alta ja ne kokevat hukkumiskuoleman auttavat tajuamaan oman pienuuden ja myös ainakin omalla kohdallani laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen, ja shoppailu- ym. kulutushimo on nykyään aika alhaalla.

Tulipas tekstiä, mutta on kiva pohtia omiakin ajatuksia välillä "ääneen".

Janita kirjoitti...

Neiti paperinukke-vilma, paita saa multa varmasti hyvän kodin. Hauskaa, että sun vaatekaapissa turha vaatekappale on ollut mun vaatekaapissa jo kauan toivottu ja etsitty asia. Kiva, kun kommentoit, että paita on ollut alunperin sun. Tulin tosi hyvälle mielelle, kun oon voinut antaa kodin jollekin, mikä on ollut toiselle tarpeetonta. :)

Anonyymi, kiitos paljon, kun jaat täällä kommenttiboksissa ajatuksiasi! Toivottavasti moni eksyy tällekin puolelle lukemaan kommentteja. Monella lukijalla (niin kuin esimerkiksi sulla) on nimittäin hyviä ajatuksia kuluttamisesta. Oon itsekin pitänyt aiemmin ostospäiväkirjaa silloin, kun shoppailin enemmän. Se tosiaan auttoi ymmärtämään oman kulutuksen määrää. Ja tosiaan second hand -kaupoissa on mieletön määrä muiden hylkäämiä vaatteita. Itse olen menossa lähiaikoina myymään omia käyttämättömäksi jääneitä vaatteita kirpputorille. Ne vaatteet, joita en saa myydyksi, vien varmaan kirkolle jaettaviksi vähävaraisille tai lähetettäväksi johonkin avustuskohteeseen ulkomaille.

karita kirjoitti...

Ihanaa kun olit mukana, oli tosi kiva tavata!

Janita kirjoitti...

Karita, oli kivaa päästä mukaan ja tutustua vähän sinuunkin! :)

 
>