sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Topshopin kerrostoppi

Moi!

Oon kolunnut Hietsun kirppiksellä tänä viikonloppuna sekä eilen lauantaina että tänään sunnuntaina. Siitä huolimatta kirppissaalis on jäänyt säälittävän pieneksi. Koko viikonlopun kirppissaldo jäi tähän yhteen Topshopin valkoiseen toppiin, jonka lunastin omakseni 2 eurolla. No, aina ei onnista ja toisaalta on helpottavaa, että olen oppinut olemaan vihdoin kriittinen myös kirppisostosten suhteen. Kirpputorilla kun monesti sokaistuu halvoista hinnoista ja kantaa kotiin ties mitä turhaa ja käyttämättömäksi jäävää vain halvan hinnan vuoksi.

Valkoinen perustoppi uupuikin vaatekaapista. Toisaalta tässä perustopissa on kuitenkin perusvaatteisiin kaipaamani pieni juju. Topissa on kaksi kerrosta, ikään kuin kaksi toppia päällekkäin. Rakastuin topissa tohon selkäpuolella sijaitsevaan solmumaiseen yksityiskohtaan!


-Janita

3 kommenttia:

rouva o kirjoitti...

Toi pitää munkin kohdalla paikkansa, että kirpparin halvat hinnatsaavat helpommin tekemään virheostoksia.

Tuo toppi on tosi kiva. Usein perusvaatteiden osto jää liian vähelle kun ne ovat niin perus... Mutta kun on tuollainen juju, niin perusvaatekin tuntuu kivalta.

Hepa-Neiti kirjoitti...

Kiva toppi, toi selkäosa on just sitä pientä jotain mitä mäkin vaatteilta kaipaan.

Janita kirjoitti...

Shandi, perusvaatteiden osto monesti kyllä jää ihan kokonaan, kun ne tuntuu olevan niin tavallisia ja tylsiä ostoksia. Kaipaan muuten perusvaatteiltakin monesti jotain pientä jujua, jotta tykkään käyttää vaatetta.

Hepa-neiti, kiitti! Minäkin tosiaan kaipaan vaatteilta monesti jotain yksityiskohtaa tai sitten miellyttävää materiaalia tms.

 
>