perjantai 12. helmikuuta 2010

Synttäritakki

Huh, mitä vauhtia viikot vierivät! Edellisestä postauksestakin on taas aikaa viikko, vaikka tuntuu siltä, että vastahan kirjoitin edellisen kerran blogiin. Jos sama meno jatkuu, on huhtikuu täällä nopeammin kuin olen koskaan uskaltanut odottaa ja kuvitella.

Vanhenin taas vuodella helmikuun alkupuoliskon aikana. Viime viikonloppuna oltiin viikonlopun ruokaostoksilla Jumbossa ja piipahdettiin parissa vaatekaupassa samalla. Zarassa oli ihan tajuttomat loppualet meneillään ja löysinkin mm. sen taivaansinisen kauluspaidan, jota ilman kevät ei saapuisi koskaan. Lisäksi kassalle matkasi ihan tajuttoman makee välikausitakki (64% villaa!). Kärvistelen entistä kiukkuisemmin pakkassäissä enkä jaksa odottaa enää päivääkään, että lämpömittari kohoaa nollan tuntumaan tai vähän päälle, että pääsen käyttämään uutta synttäritakkiani! Odotusta on toistaiseksi lievittänyt vähän takin silittely ja sovittelu aina ohi kulkiessa, mutta ei se enää kauan riitä.

Oon tajuttoman rakastunut uuteen takkiini. Se istuu niin nätisti, napakasti ja hyvin ja sopii tyyliini ja tämän hetken tyylillisiin mieltymyksiin täydellisesti. Malli on tavallaan klassinen, mutta leikkaukset, vetoketjut ja soljet tuovat kuitenkin eloa ja kontrastia liialle klassisuudelle. Tummanharmaa väri, soljella pystyyn nostettava kaulus ja takaa lyhyempi leikkaus on suurta rakkautta. Takki ja muutkin samalla reissulla ostetut vaatteet ovat siis lahja poikaystävältä, joka Zaran kassajonossa ilmoitti, että tahtoo ehdottomasti ostaa vaatteet mulle lahjaksi. :)


Nyt on pakko siirtyä kotitentin pariin. Luulin, että luentojen tenttiminen kotitentillä ei olisi homma eikä mikään, mutta olin väärässä. Koko aamupäivä on mennyt useamman melkein 100-sivuisen PowerPoint-esityksen läpikäymisessä ja ymmärtämisen yrittämisessä.

4 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Upea takki. Tyylikäs mutta rento monenlaiseen menoon! Mä tykkään tosta väristä ja siitä, että etuosa on tuolleen frakkimaisesti leikattu mutta kuitenkin pidempi kuin takaosa.

Janita kirjoitti...

Little M, kiitos paljon kommentista! Mäkin tykkään erityisen paljon juuri takin leikkauksesta ja väristä.

dolce kirjoitti...

Voi, minäkin haluan tuollaisen ihanuuden!!! Kaunis leikkaus, ja jotenkin simppelin upea.

Janita kirjoitti...

Dolce, oon myös niin rakastunut tohon leikkaukseen, jonka ansiosta takki istuu superhyvin päälle.

 
>