keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Stella McCartneyn rannekoru

Olin tänään siellä Fredan UFF:llä piipahtamassa heti aamupäivästä. Sovittelin muutamia farkkuja siinä toivossa, että löytäisin viimein farkut uhrattavaksi kloorivärjäystuunausta varten. Farkkuostokset eivät ole koskaan helppoja ja second handina on vielä vaikeampaa löytää hyviä farkkuja. Kivasta mallista kun ei yleensä ole tarjolla kuin yksi koko, joka sitten joko on oikea tai ei ole. Jos onni käy, koko on oikea, mutta sitten farkkujen pitäisi vielä istua hyvin. Farkuthan muotoutuvat käyttäjänsä kinttuihin sopiviksi, joten kovassa kulutuksessa olleet farkut eivät välttämättä istu ollenkaan uuden omistajan päälle. Enpä löytänyt minäkään farkkuja tuunattavaksi enkä sen koommin mitään muutakaan UFF:lta.

Hietsusta sen sijaan löytyi jotain tosi herkullista! En aluksi edes aikonut suunnata Hietsuun, koska sää vaikutti niin epävakaiselta, etten kuvitellut kenenkään olevan ulkokirppikselle myymässä mitään. Aurinko alkoi kuitenkin vähän pilkistellä pilvien raoista, kun bussi kurvasi keskustaan, joten hyppäsin sitten kuitenkin kutosen ratikkaan.

Myyjiä ei ihan hirveästi ollut, en ole oikeastaan koko kesänä nähnyt Hietsun toria niin tyhjillään kuin tänään. Harvoista myyjistä vielä harvempi kauppasi mua kiinnostavaa tavaraa, mutta yhdestä pöydästä löysin Stella McCartneyn ja H&M:n parin vuoden takaisen yhteistyökampanjan hedelmän, Stella McCartneyn H&M:lle suunnitteleman rannekorun. Olen etsinyt samanhenkistä korua jo pitempään kirppiksiltä, joten maksoin korusta mielelläni myyjän pyytämän viisi euroa. Ah, olen niin rakastunut rosoiseen verkkomaisesti punottuun metalliin!

4 kommenttia:

J. kirjoitti...

Aivan ihana koru! Ja tuntuu vielä siltä että tuo maksamasi hintakin oli tosi hyvä (en kyllä muista paljonko tuo uutena maksoi mutta varmaan huomattavasti enemmän).

Kateeksi käy! :)

Janita kirjoitti...

J, mulla ei ole mitään käsitystä, paljonko koru on silloin aikoinaan H&M:llä maksanut. Maksoin kuitenkin mielelläni viisi euroa korusta, koska oon etsinyt jotain tuollaista jo pitkään.

Vintage Girl kirjoitti...

Sinulla on mainio uusi blogi. Upea löytö tuo rannekoru!

Janita kirjoitti...

Forêt noire, kiva kuulla, että tykkäät! Oon aika kovasti rakastunut tähän koruun!

 
>