torstai 15. lokakuuta 2009

Yrttitarhuri

Green Fashion Freak -blogia kirjoittava Nei haastoi meidät muut bloggaajat kirjoittamaan ilmastonmuutosaiheisen postauksen tänään 15.lokakuuta Blog Action Daynä. Oma toimintana ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on vielä kovin vaatimatonta: muistan irroittaa kännykän laturin töpselistä latauksen jälkeen, käytän joukkoliikennevälineitä ja puuvillakassia ruokakaupassa asioidessani, koluan kirppiksiä ja olen vähentänyt huomattavasti halpisrättien shoppailua kuluneen vuoden aikana. Silti petrattavaa on. Tänä kesänä kasvatin omalla kuistilla yrttejä, joista viimeiset varret kuivatin ja säilöin purkkeihin talvea varten. Kreikkalainen pienilehtinen basilika ehti harmiksi paleltua ennen kuin pelastin kukkaruukut sisätiloihin, mutta kreikkalaisesta basilikasta ja sitruunatimjamista sain pari purkkia kuivatettua yrttiä.

Kuivatin yrtit ihan vain keittiön pöydällä, mutta yrttien kuivatus uunissa on myös mahdollista. Huoneenlämmössä yrttien lehdet ja varret kuivuivat rapsakoiksi ja mureneviksi viikossa.

Kreikkalaisen oreganon lehdet murskasin morttelilla, joka on äidiltä lainassa.

Sitruunatimjamin pikkuruiset lehdet säästyivät mörssäämiseltä.

Valmiit maustepurkit maustehyllyllä.

2 kommenttia:

Herttainen kirjoitti...

Oi, oikein tulee tuoksu nenään ;) Ens kesänä mä yritän saada kans meidän partsille jotain yrttejä joita vois kans sit kuivattaa talveksi. Tänä vuonna oli tekemistä jo siinä että parvekkeesta sai jotenkin oleilukelpoisen.

Janita kirjoitti...

Rva Herttainen, meillä oli tosiaan kasvamassa pikkulehtistä basilikaa, persiljaa ja ruohosipuliakin, mutta kylmät ilmat pääsi yllättämään ja ne tosiaan ehti paleltua ennen kuin huomasin pelastaa yrtit sisään.

 
>