lauantai 17. lokakuuta 2009

Tiger of Sweden & raitapaita

Melkein nukuin pommiin tänään. Tavallisesti tarvitsen aamutoimiin tunnin verran aikaa, koska inhoan kiirettä aamuisin. Tänä aamuna tuli kuitenkin todistettua, että aamutoimista on edelleen mahdollista selviytyä myös vajaassa puolessa tunnissa, jos tahtoa riittää. Ehdin siis siihen bussiin, johon oli tarkoituskin ehtiä ja olin yhdeksän paikkeilla Valtterissa. Musta on tullut aika ronkeli vähän kaiken pukeutumiseen liittyvän suhteen. Oikeastaan se on vain hyvä, koska virheostoksiakin tulee tehtyä nykyään vähän. Tänään kelpuutin mukaani vain Niken pinkin hupparin. Vähän epäilen, kiinnostaako ketään muita kuin urheilijoita urheiluvaatelöytöni, joten esittelen mieluummin kahden viikon takaiset paitalöydökset.

Valokuva ei todellakaan tee oikeutta tummanharmaalle, ohuelle, mutta lämpimälle Tiger of Swedenin neuleelle. Mulle normaalisti liian reilusta L-koosta huolimatta neule istuu hyvin päälle. Ihanan rennosti ja väljästi, muttei näytä silti miltään säkiltä. Neuleen koostumuksesta liki 70% on villaa, joten neule myös lämmittää mukavasti. Rakastan tota napitettavaa korkeaa kaulusta! Rahapussi kärsi naurettavan vähän näin hyväkuntoisesta ja lämpimästä puserosta. Myyjä pyysi neuleesta 4€.

H&M:n raitapaita vähän epäilytti ostohetkellä, koska en ollut oikein varma tosta rusetista ja raidoista. Nappasin kuitenkin puseron matkaan 0,50 eurolla ja onneksi nappasin, koska tällä hetkellä oon tosi rakastunut raitapaitaani. Raitapaidat ei normaalisti oikein iske muhun, mutta tällaiset ohuttakin ohuemmat raidat näyttävät oikeastaan yllättävän kivoilta.

3 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Olen itse myös hieman kranttuuntunut kirpparilla. Tuo neule näyttää ihanalta! Mä olen suuri raitapaitafani, joskin pidän hiukan paksummasta raidasta.

Mua kiinnostaa urheiluvaatteet aina :)

Janita kirjoitti...

Sunshe, muhun ei just ne paksut raidat uppoa ollenkaan, heh!! Pidän tota kranttuuntumista oikeastaan vaan hyvänä asiana, niin ei tule raahattua niin paljon uusia vaatteita kotiin vain siks, kun on halpaa. Tulee ostettua vähemmän, mutta niitä ostoksia tulee sit myös käytettyä.

Aha kirjoitti...

Blogissani on Sinulle jotakin =)

 
>