tiistai 4. toukokuuta 2010

Rakkauslaukku


Rakas ja tekonahkalaukuksi käsittämättömän monta vuotta (lukion ekan luokan lopusta asti) palvellut musta suurehko laukku alkoi menneen pakkastalven jäljiltä viimein antaa merkkejä siitä, että se on tulossa tiensä päähän. Laukun tekonahkainen pinta alkoi halkeilla. Suunnitelmissani oli ollut ostaa laukun tilalle tällä kertaa ihan oikea nahkalaukku. On vain vaikea löytää sellaista laukkua, jossa kohtaisi omaa silmää hivelevä, esteettinen malli ja kohtuullinen hinta. Niinpä lankesin tähän o.i.s-merkkiseen laukkuun eräänä kevätpäivänä. Pistin sen tosin aluksi varaukseen, mutta lopulta tuli pakottava tarve hakea laukku omaksi ja olin varma, että surkuttelisin kohtaloani loppuvuoden, mikäli laukku jäisi hankkimatta.

Yksinkertainen ja erikoinen muoto puhutteli mua jollain tapaa ihan hirveästi. Tässä laukussa ei ollut mitään liikaa ja sen yksinkertaisuus kiehtoi. Ketjun olen lisännyt laukkuun itse, kun ensin löysin sopivat renkaat, joilla ketjun sain kiinnitettyä laukkuun. Hintaa laukulla oli muistaakseni 50€, mutta sain sen pikkuisen halvemmalla, kun Aleksilla (13) sattui olemaan kaikki laukut -20% alennuksella päivänä, jona kohtasimme. Lisäksi toisella ulkosivulla olevasta vetoketjusta puuttui vedin ja kappale oli viimeinen, sain pienen lisäalen vielä sen vuoksi. Laukku on muuten kulkenut käsipuolessa lähes tulkoon joka päivä. Se on juuri sopivan kokoinen, että lompakon, matkakortin, kännykän ja avainten lisäksi matkaan mahtuu myös kalenteri, käsirasva ja vaikka pari satsumaa välipalaksi.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Oranssit huulet


 


Oranssit huulet ovat kiehtoneet jo viime keväästä asti. Viime kesänä vilkuilin kosmetiikkahyllyjä silloin tällöin oranssia huulipunaa silmällä pitäen. Vaihtoehtoja tuntui silloin olevan kovin vähän, mutta tänä keväänä on markettienkin kosmetiikkaosastoilla näkynyt useampia eri sävyisiä oransseja huulipunia. En ole oikein koskaan ollut huulipuna- tai huulikiiltotyttö ja arkena harvoin meikkaan huulia. Huulipunan yhdistän kuitenkin ajatuksissani huoliteltuun ja viimeistyyn meikkiin ja tahtoisin opetella myös arkena punaamaan huuleni.
Eli nyt suosituksia oransseista huulipunista kehiin! Koska ihoni ja hiukseni ja koko olemukseni on tosi vaalea, luulen, että ekan kuvan kaltainen pehmeämpi eikä ihan niin räväkkä oranssi huulipuna sopisi kasvoilleni paremmin. Käytättekö te arkena huulipunaa? Mikä on lemppari huulipunasi! Kommenttilaatikko on auki huulipunakeskustelulle!

Psst! Miiman ja Heikun meikkiblogista löytyy myös postaus oransseista huulista vinkkien kera, millainen oranssin sävy sopii mihinkin ihonsävyyn!

Kuvat Google-haulla: 1, 2, 3, 4, 5

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Tahtoo tummansinisen bleiserin!

En tykkää seilorityylistä. Oikeastaan voisin sanoa inhoavani sitä. Silti tuorein päähänpinttymäni on tummansininen (navy blue) bleiseri, jonka nyt voi yhdistää suoralta kädeltä seilorityyliin, jota en siis siedä. Kevät on varmaan laittanut pääni pahemman kerran sekaisin. Totuus nyt kuitenkin on se, että olen lähdössä tummansinisen bleiserin jahtiin ensi viikolla jonain vapaapäivänä. Tarkoituksena olisi tehdä kierros Helsingin second hand -liikkeisiin ja pitää silmät avoinna tummansinisten bleisereiden ja mustien nahkatakkien varalta. Tummansininen värinä tuntuu tällä hetkellä mustaa pehmeämmältä. Se luo myös mielikuvia raikkaudesta ja puhtaudesta. Ja tummansininen bleiseri on klassinen ja yksinkertainen, mutta ei tylsä. Ja sitä klassisuutta ja yksinkertaisuuttahan minä olen kaivannut pukeutumiseen tänä keväänä.

P.S. Mitään merimiestakkia ankkurinapeilla en kyllä osta!


kuvat: 1. Lookbook.nu: Anil A. 2. Luv Charlie The Online Boutique

torstai 22. huhtikuuta 2010

Niittinahkatakki

Vaikka jossain vaiheessa kai vaahtosin täälläkin, kuinka niitit ja remmit ja kaikki rouhea alkaa tulla jo korvista ulos ja kaipaan jotain yksinkertaisempaa ja klassista, niin olisin valmis hautaamaan mielikuvani täydellisestä nahkatakista, jos vain saisin omakseni samanlaisen niittinahkatakin, jonka Facehunter bongasi Pariisin muotiviikoilla. Niin kaunis.


Jokaisessa blogissa ja katumuotisaiteilla silmille hyppivät kuvat maksimekoista ovat myös aivopesseet mut klikkaamaan H&M:n nettikaupassa tilaukseen samaisen mustan maksimekon, josta Yummy!-Jennikin kirjoitteli. Olen ollut vakuuttunut, ettei täyspitkä helma voi näyttää hyvältä lyhyen tytön päällä. Totuus selviää, kun tilauspaketti ensi viikon puolella pitäisi vihdoin olla noudettavissa postista. En nyt lähde avautumaan sen kummemmin H&M:n nettipuljun toimituksista, mutta lievästi ärsyttää, että olen odottanut tilauksen toimitusta jo toista kuukautta ja eräs tilaamani kesätoppi toimitetaan heinä-elokuun vaihteessa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Helsinki 10 shoes

Olin kaupungilla viime viikonloppuna. Mulla on tällä hetkellä käynnissä täydellisten mustien nahkaballerinojen ja täydellisen mustan nahkatakin metsästys. Erityisesti nahkatakin suhteen mulla on mielessäni niin tarkat mielikuvat, millaisen takin tahdon, että metsästys tuntuu epätoivoiselta. No, epätoivoisena päätin tsekata myös Helsinki 10:n tarjonnan. Rekillä komeilikin lähes mielikuviani vastaava marjan pejoskin nahkatakki reippaasti yli 400 euron hintalapulla varustettuna. Onneksi omaa kokoa ei ollut, niin ei harmita jättää täydellistä nahkatakkia rekkiin roikkumaan muiden löydettäväksi. Ihan kuin mun opiskelijakukkarosta nyt mitään neljän huntin nahkatakkeja maksettaisi.

Helsinki 10:n vintagepuolelta löytyi kuitenkin jotain munkin tilipussille sopivaa! Aluksi mietin, onko 49 euroa tavallaan liikaa käytetyistä kengistä. Mutta koska sydämeni sykähteli ihastuksesta näille kengille ja ajatus siitä, että jättäisin ne hyllyyn jonkun toisen mukaan poimittavaksi, kalvasi mua, ajattelin solkinilkkureissa olevan ainesta rakkauskengiksi. Yritän nykyään ostaa vain asioita, joissa on potentiaalia sellaisen rakkaussuhteen syntymiseen, että pelkään päivää, jolloin vaatekappale tai kengät leviää lopullisesti, ja sen jättämää tyhjää aukkoa tuntuu mahdottomalta täyttää.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Kengät, joita ilman kevät ei olisi saapunut



Tällaisia mustia ihan matalavartisia (juuri ja juuri nilkkaan yltäviä) ja matalia nilkkureita olen etsinyt viime syksystä saakka. Terävämpi kärki tuntuu taas pyöreä- ja pehmeäkärkisten kenkien jälkeen raikkaalta. Olen kaivannut tällaisia kenkiä osaksi omaa kevättyyliäni niin kipeästi, että pelkäsin oman kevääni jäävän saapumatta, jos kenkiä ei löytyisi. Olen kolunnut kirppareita, koska kaupoista mitään lähellekään tämän tyylistä ei ole löytynyt. Etsinnät päättyivät vihdoin sunnuntaina, kun bongasin Valtterissa erään myyntipöydän alla alunperin Din Skon täysin käyttämättömät nilkkurit. Hyökkäsin haukkana kenkien kimppuun, ettei kukaan ehtisi ensin. Kengät tuntuivat kuin minun jalkoihini tehdyiltä ja maksoivat olemattomat kaksi euroa. Olin iloni ja onneni kukkuloilla. Nyt odotan vain, että asvalttikadut kuivuisivat vielä vähän, ettei mokkajäljitelmästä valmistetut nilkkurit pilaantuisi ekalla käyttökerralla. Kutkuttaisi kyllä jo päästä rakentamaan asuja näiden kenkien ympärille.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Satsuma on ilo

Hei, olen kai vähän pöhkö, mutta mut yllätti äsken tahto jakaa teidän kanssa arjen pieniä ilon asioita. Tuskastuttavan hitaasti etenevää kevättä on synkistelty tarpeeksi. Yhden tämän arkipäivän iloistani kohtasin kaupan hevi-osastolla. Rakastan satsumoja yli kaiken, mutta olen tosi kranttu ja vain tietynlaiset satsumat kelpaavat mulle. Koko talven hedelmähyllyt ovat pursuilleet ällöistä klementiineistä ja mandariineista, mutta nyt mun lempparisatsumoja saa taas! Ostin samantien puolitoista kiloa. Poikaystävä ei käsitä sitä, että hedelmästä pystyy tuntemaan ja näkemään jo sen ulkomuodon perusteella, onko kyseessä hyvä vai paha hedelmä. Mut se ei syökään hedelmiä kuin silloin, kun joku toinen kuorii ne valmiiksi.


Satsuman lisäksi muita arjen pieniä iloja:
  • jokainen aurinkoinen päivä
  • lumesta vapaat (vaikkakin märät) asvalttitiet
  • BodyPump
  • treenaaminen ylipäätään viiden flunssapäivän jälkeen
  • toppatakki on oikeesti vihdoin liian kuuma
  • kävelylenkki pitkästä aikaa rakkaimman koiran kanssa
  • lihapullakastike ja perunamuusi
  • se, että vapaaehtoisesti alkaa tehdä jotain koulutehtävää ja oikeasti tuntee jotain mielenkiintoakin sitä kohtaan (joo ei tarvii varmaan pelkää, että tämä kestää kauan)
  • koiranpennusta haaveilu
  • aamupuuro
  • se, että on aikaa uppoutua lukemaan lehteä sohvan nurkkaan
  • hyvä ripsiväri
  • löytää kirpputorilta kengät, jollaisia on etsinyt yli puoli vuotta ja joita ilman oma henkilökohtainen kevät ei kai tulisi
Viimeisestä lisää heti, kun olen luonnon valon kannalta suotuisaan aikaan kotona räpsimässä valokuvia...

Mikä teki sinut tänään iloiseksi?

torstai 18. maaliskuuta 2010

NOIR

En tiedä, johtuuko sortuminen iltavuoron jälkeisestä väsymyksestä vai (jälleen kerran) pettymykseksi osoittautuneesta H&M:n tilauksesta, mutta avattuani Nellyn uutiskirjeen sähköpostista ja tultuani tietoiseksi tämän Mangon collegepuseron olemassaolosta, en voinut välttyä nopealta piipahdukselta Nellyn nettishopissa. Täydellinen malli, täydellinen väri ja makee printti. Toivottavasti en pety, kun paketti kolahtaa postiluukusta!


kuva: nelly.com

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Tiikerihuivi

Mieleeni muistui taas maanantaina, miksi Hakaniemen Fida on lemppari-Fidani. Sieltä voi tehdä huikeita löytöjä (melko) halpaan hintaan. Oon muistaakseni aiemminkin tästä paasannut, mutta myös Fidoissa hinnat ovat mun mielestä nousseet parin viime vuoden aikana ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. En silti maksanut itseäni kipeäksi tästä Tiger of Swedenin villahuivista (86% villaa). Se rokotti rahapussia 12 euroa. Niin mun tyylinen vaate.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Pitsiselkä

Olin lauantaina piiitkästä aikaa live-kirppiksellä Vallilan Valtterissa. Saalis ei ollut kovinkaan runsas, mutta laatu korvaa määrän. Mieluummin löydän yhden tai kaksi asiaa, joita rakastan ja jotka todella tulevat käyttöön, kuin hamstraan kassit täyteen vaatteita ja laukkuja, jotka jäävät vaatekaapin perukoille käyttämättöminä. Tällä kertaa löysin Stella McCartneyn urheilutrikoot 4 eurolla (hullu löytö!) ja topin, jollaisessa olen unelmoinut viipottavani ensi kesän.


Olen siis unelmoinut painijaselkäisestä topista, jossa olisi ainakin osittain pitsimäinen selkäpuoli. Ihastuinkin samantien tähän toppiin, jossa on pitsimäisesti virkattu selkä. Niin rakkautta! Hiekanväriin taittuva haalean ruskea sävykin on yksi niistä väreistä, joille olen pitkän mustan ja valkoisen rakastamisen jälkeen hiljalleen alkanut lämmetä. Ihan paras löytö, erityisesti kun myyjäkin pyysi hyväkuntoisesta topista vain euron!

Nyt en vain malttaisi odottaa enää päivääkään kesää....

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Armeijahaaveita

Arvatkaa mitä! Olen mennyt ihastumaan vähän varkain khakin- ja oliivinvihreään, sotilaallisiin leikkauksiin ja yksityiskohtiin vaatteissa ja reisitaskuhousuihin (huh, en voi uskoa tätä todeksi, sillä reisitaskuhousuja jos jotain olen kammonnut!). Balmainin spring 2010 ready to wear -mallisto kolahti lujaa armeijavaikutteisten asujen osalta. Palaan uudestaan ja uudestaan helmikuun Trendin sivulle 52 ja imen itseeni inspiraatiota. Jos jollain teistä sattuu olemaan lehti kotona, niin vasemman yläkulman ja oikean alakulman catwalk-kuvat sykähdyttävät joka kerta, kun näen ne.


Vapaapäivän ajankuluksi vilkuilin parin verkkokaupan ja Zaran armeijavaikutteisten vaatteiden antia ja väkersin niistä nopsasti kokoon kollaasin. Beyond contemporaryn Bea on muuten yksi Zaran housujen onnellinen omistaja... Armeijahenkisiä housuja voisi ehkä harkita katsovansa kaupasta, kirpputorilta tuskin löytyy muita kuin niitä reisitaskukammon aiheuttaneita hirvityksiä. Istuva, sotilaallinen ja haaveissani oliivinvihreä armeijavibainen jakku/takki voisi sen sijaan löytyä kirppikseltäkin kenties...


Balmainin malliston kuvat style.comista, kollaasin kuvat Zaran, H&M:n ja Elloksen Catalog Outletin sivuilta.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Ajalta ennen blogia

Mooi! Hurjan pitkä aika taas vierähtänyt viime merkinnästä. Pari viikkoa sitten alkanut työharjoittelu imi taas kaikki mehut musta ekan viikon aikana ja viime viikko menikin tiiviisti joko työharjoittelussa tai sitten palkkaduunissa. Kirpputorille en ole ehtinyt tammikuun alun jälkeen, mutta tänä lauantaina aion pitkästä aikaa ehtiä tonkimaan Valtterin kirppistä! Koska tylsää ja lyhyttä kuulumispostausta ei kukaan jaksa lukea, ajattelin jakaa kanssanne pari lempparikirppislöytöäni vuoden 2009 alusta. Tässä blogissa niitä en ole esitellyt, mutta aikaisemmassa blogissani ne ovat vilahtaneet eli saattavat olla tuttuja jo joillekin.


By Malene Birger -pusero 10€


Biker-tekonahkatakki 4€


Nahkalaukku, johon lisäsin ketjun itse, muistaakseni kai 3€


Nilsonin saappaat 3€


Mokkanahkainen hapsutakki 3€


Paljettiballerinat muistaakseni 4€

perjantai 12. helmikuuta 2010

Synttäritakki

Huh, mitä vauhtia viikot vierivät! Edellisestä postauksestakin on taas aikaa viikko, vaikka tuntuu siltä, että vastahan kirjoitin edellisen kerran blogiin. Jos sama meno jatkuu, on huhtikuu täällä nopeammin kuin olen koskaan uskaltanut odottaa ja kuvitella.

Vanhenin taas vuodella helmikuun alkupuoliskon aikana. Viime viikonloppuna oltiin viikonlopun ruokaostoksilla Jumbossa ja piipahdettiin parissa vaatekaupassa samalla. Zarassa oli ihan tajuttomat loppualet meneillään ja löysinkin mm. sen taivaansinisen kauluspaidan, jota ilman kevät ei saapuisi koskaan. Lisäksi kassalle matkasi ihan tajuttoman makee välikausitakki (64% villaa!). Kärvistelen entistä kiukkuisemmin pakkassäissä enkä jaksa odottaa enää päivääkään, että lämpömittari kohoaa nollan tuntumaan tai vähän päälle, että pääsen käyttämään uutta synttäritakkiani! Odotusta on toistaiseksi lievittänyt vähän takin silittely ja sovittelu aina ohi kulkiessa, mutta ei se enää kauan riitä.

Oon tajuttoman rakastunut uuteen takkiini. Se istuu niin nätisti, napakasti ja hyvin ja sopii tyyliini ja tämän hetken tyylillisiin mieltymyksiin täydellisesti. Malli on tavallaan klassinen, mutta leikkaukset, vetoketjut ja soljet tuovat kuitenkin eloa ja kontrastia liialle klassisuudelle. Tummanharmaa väri, soljella pystyyn nostettava kaulus ja takaa lyhyempi leikkaus on suurta rakkautta. Takki ja muutkin samalla reissulla ostetut vaatteet ovat siis lahja poikaystävältä, joka Zaran kassajonossa ilmoitti, että tahtoo ehdottomasti ostaa vaatteet mulle lahjaksi. :)


Nyt on pakko siirtyä kotitentin pariin. Luulin, että luentojen tenttiminen kotitentillä ei olisi homma eikä mikään, mutta olin väärässä. Koko aamupäivä on mennyt useamman melkein 100-sivuisen PowerPoint-esityksen läpikäymisessä ja ymmärtämisen yrittämisessä.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Kaipuu klassiseen


Kevät on kai jonkinlaista uudistumisen aikaa. En tiedä, johtuuko oma yllättävä vaalean-/taivaansinisen kauluspaidan himo kevään lähestymisestä vai aikuistumisesta vai mistä, mutta viime aikoina olen löytänyt itseni haikailemasta vaatekaappiin tiukkaa ja hyvin istuvaa taivaansinistä kauluspaitaa (eli siis vähän tummempaa kuin kuvituksena olevat paidat). Myös hennon lila kauluspaita voisi olla makea... Löydän itseni suunnittelemasta asuja sellaisen vaatekappaleen ympärille, jota en vielä edes omista. Tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, että oma kevät ei voi saapua ilman uutta kauluspaitaa.

Hassua, kuinka oma tyyli muokkaantuu, vaikka hetken uskookin löytäneensä sellaisen tyylin, johon voisi jumiutua ikuisuudeksi. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitella pukevani kauluspaitaa päälle arkena. Vaatekaapissa roikkuu se yksi ainut klassinen valkoinen kauluspaita ihan vain juhlavampien tilaisuuksien varalta. Tänä kevättalvena olen huomannut kaipaavani kaikkea suhteellisen klassista, kuten tämä kauluspaitavillitys. Tarvitsen kevääksi myös mustat nahkaiset ballerinat, mutta tahdon ne ilman niittejä, kettinkejä ja muita turhia rockviboja. Vuosi sitten kuvittelin eläväni loppuelämän niitein, ketjuin ja vetskarein koristelluissa vaatteissa ja kengissä. Tummanpuhuvasta, vähän ehkä rocksärmäisestä tyylistä en ole luopumassa, mutta nyt kaipaan nahkan ja ketjujen seuraksi jotain klassista ja raikasta, vähän myös väriä.


Eka kuva: Facehunter, toka kuva: The Sartoalist

tiistai 2. helmikuuta 2010

Eskimon takki

Arvatkaa mitä! Kirpeä pakkanen ulkona on hellittänyt ja äsken kioskilla ja kaupassa käydessä aurinko paistoi, ehkä ihan vähäsen lämmitti myös poskia ja linnut lauloivat pensaissa! Toivoa kevään saapumisesta on ehkä sittenkin! Oon kuitenkin kyyninen ja varma, että pakkasista saadaan kärsiä vielä monet kerrat, mutta arvatkaapas, kuka ei aio enää palella tänä talvena!? No minä!

Hain tänään Elloksen paketin kotiin, johan paketin saapumista ehdinkin odotella melkein pari viikkoa. Oon tottunut pettymään usein netistä tilattuihin vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin, joten yllätys, ilo ja onni on suuri, kun paketin uumenista paljastui mielikuviani ja odotuksiani paremmin vastaava eskimotakki kuin olin uskaltanut odottaakaan! Ja kerrankin Elloksen 34 ei pyöri päällä.




Oon etsinyt koko talven vaatekaupoista pepun puoliväliin yltävää, malliltaan kapeaa ja vartalonmyötäistä, hupulla varustettua toppatakkia, jossa on muhkea karvareunus. Irrotettava huppu on plussaa, vaikka paukkupakkasilla olenkin hyvin onnellinen paksusta hupusta. Metallinen vetoketju ja hupun nöyrit, joissa roikkuu metalliset kiristyssysteemit, ovat myös tosi mieluinen takkiin persoonallisuutta tuova lisä. Vyötäröllä takin sisäpuolella kulkee kiristysnyöri, jolla paksuunkin eskimotakkiin saa taiottua naisellisempaa muotoa. Vaikka tykkään kyllä hurjasti ihan suoranakin takista. Elloksen kuvauksen mukaan takin kankaan pitäisi myös olla tuulenpitävä ja vettähylkivä.

Elloksen kuva takista ei muuten vakuuttanut mua juurikaan ja ehkä siksi en uskaltanut toivoa ja odottaa takilta oikeastaan mitään. Onneksi uskalsin kuitenkin ottaa riskin, sillä oon niin onneni kukkuloilla nyt takin vuoksi. Lompakkoa takki rokotti -30% alennuksen jälkeen kolmisenkymppiä eli ei paha. Kivointa oli myös se, että Ellos tarjosi viikolla, jolloin takin tilasin, ilmaiset toimituskulut.


Mitä te tykkäätte näistä karvareunuksista eskimotakeista? Mulle oikeastaan on aikaisemmin tullut niistä mieleen lähinnä möhköfantti, mutta tämän talven aikana oon ihastunut yllättäen muhkumpiinkin takkeihin, kunhan ne ovat kauniisti leikattuja ja istuvat muhkeudestaan huolimatta hyvin päälle. Oon onnellinen, että pitkän etsinnän jälkeen olen löytänyt omani.

Niin ja selvennykseksi vielä, että tämä takkihan on siis tilattu uutena. Kaikki aiemmat tähän asti blogissa esitellyt vaatteet, kengät ja asusteet ovat second handina hankittua. Mitä mieltä te lukijat olette siitä, että sisällyttäisin blogiin second hand -löytöjen lisäksi myös jotain uutena ostettuja juttuja, jos ne ovat erityisen hienoja tai olen itse hullaantunut niihin? Mistä te haluatte lukea tässä blogissa?

 
>